Tarinani - sanoSTOPväkivallalle

Näin yksi isku oli lopulta liikaa.

Elämäni käännekohtaa ymmärtääkseen on palattava lapsuuteeni. Olin jo varhaisella iällä todella vilkas lapsi. Aloillaan pysyminen oli vaikeaa ja aiheutin alakoulussa jatkuvasti häiriöitä. Jo 1. ja 2. luokalla käyttäydyin väkivaltaisesti. Oman osansa pahaan olooni toivat epävakaat kotiolot.

Käytösongelmat pahenivat iän myötä. Neljännelle luokalle siirtyessäni löysin päihteet itseäni vanhempien kavereiden kautta. Seurasin perässä, mitä muut tekivät. Homma tuntui siistiltä. Tämä oli alkusoittoa alamäelle, johon elämäni alkoi luisua.

Jouduin erityiskouluun, josta onnistuin puhumaan itseni 6. luokalle takaisin normaaliin kouluun. Halusin käydä koulua tavallisten oppilaiden kanssa. Näin ei olisi pitänyt tapahtua. Olin tuossa vaiheessa jo todella käytöshäiriöinen ja päihdeongelmainen. Saavuin kouluun humalassa, join myös lähes koko ajan vapaa-ajalla. Häiritsin oppitunneilla, olin arvaamaton ja väkivaltainen, minkä vuoksi minulla oli vain yksi kaveri.

Yläkoulussa vietin edelleen aikaa minua vanhemmassa, jopa täysi-ikäisessä seurassa. Meitä kaikkia yhdistivät päihteet ja väkivaltainen käyttäytyminen. Hakeuduin tappeluihin ja etsin konflikteja. Humalassa ja krapulassa kouluun meneminen alkoi olla arkipäivää. Tämä kaikki boostasi egoani – kuvittelin olevani jotain, kuvittelin olevani voittamaton. Toisin kävi.

Oli hiuskarvan varassa

Vuonna 2012 ollessani kotibileissä paikalle saapui porukka, joka oli kuullut tappelun janostani. Minulle haluttiin antaa opetus. Yhteenoton seurauksena kaaduin lyöden pääni oksaleikkuriin. Pääsin tolpilleni ja lähdin kävelemään silloiselle tyttöystävälleni järkyttävän päänsäryn siivittämänä. Matkalla jalat pettivät alta.

Soitin kyydin, ja perillä tyttöystäväni huomasi sekavuuteni. Hän soitti ambulanssin, mutta ensihoitajat totesivat minun olevan vain päihtynyt, joten paikkani olisi selviytymisasemalla. Vasta siellä tilanteeni vakavuus ymmärrettiin. Mustuneet silmäni kertoivat massiivisesta aivoverenvuodosta.

Minut kiidätettiin sairaalaan leikkaukseen. Oli hiuskarvan varassa, että elämäni olisi päättynyt. Olin 15-vuotias. Leikkauksen jälkeen vajosin koomaan ja ennusteeni oli synkkä. En todennäköisesti tulisi enää heräämään. Kolmen viikon jälkeen avasin kuitenkin silmäni. Olin neliraajahalvaantunut ja vaikeasti aivovammautunut, lääkärit eivät uskoneet kuntoutumiseeni.

Pitkä kuntoutusprosessi osoitti muuta. Hiljalleen aloin puhumaan ja liikuttamaan käsiäni. Matkaan mahtui silti paljon alamäkiä, olin toisinaan todella masentunut. Tarvitsin apua aivan kaikessa. Ajan myötä edistyin sen verran omatoimiseksi, että pääsin pois sairaalasta. Aikaa tapahtuneesta oli kulunut reilu vuosi.

Elämääni on tultava muutos

Kotioloissa asiat osoittautuivat haasteellisiksi. En saanut töitä, opiskelupaikkaa ei löytynyt ja elämästä puuttui sisältö. Elin kädestä suuhun. Tarvitsemiini lääkkeisiin oli hädin tuskin varaa. Masennuin entistä enemmän ja aloin käyttämään runsaasti alkoholia.

Noin 23-vuotiaana päätin, että elämääni on tultava muutos. Näin peilistä huonosti voivan nuoren miehen. Jätin alkoholin vähemmälle ja yritin tosissani saada opiskelupaikkaa. Muutamat ovet avautuivat, mutta opiskelu oli vaikeaa. Kärsin muun muassa aivovamman aiheuttamasta väsymyksestä. Muutamissa työpaikoissakin kävin kääntymässä. Tuntui, etten löytänyt paikkaani.

Samoihin aikoihin tapasin nykyisen avopuolisoni, mikä paransi elämänlaatuani entisestään. Muutimme Raisiosta Turkuun, jossa aloin treenaamaan Well Gym -kuntosalilla. Salin omistaja Sami Joru lähestyi minua eräänä päivänä kysyen, saisiko hän udella, mikä fyysisen olemukseni takana on. Kerroin hänelle tarinani. Sami ehdotti, josko tulisin jakamaan tarinani Naantalin yläasteelle. Myönnyin mielihyvin, ja siitä palaset alkoivat loksahtaa kohdilleen.

Elämäni on sisältörikkaampaa kuin koskaan aiemmin

Sain paljon positiivista palautetta, ja ryhdyin viemään tarinaani ja sanomaani myös someen. Aloitin TikTokin parissa ja myöhemmin Instagramissa. Syntyi sanoSTOPväkivallalle-liike. Tein lisää puhujakeikkoja kouluihin ja muihin paikkoihin, joissa kokemukseni ja viestini koettiin tärkeäksi.

Tällä hetkellä elämäni on sisältörikkaampaa kuin koskaan aiemmin. Olen löytänyt alan ja työn, jota todella rakastan. Minusta on tullut myös isä. Tulevaisuudessa haaveeni on perustaa toinen yritys, jonka avulla voin auttaa lapsia ja nuoria. Haluan myös jatkaa entistä vahvemmin väkivallattomuuden sanoman levittämistä somessa ja muussa mediassa.

Minut puhujaksi?